|
toukokuu 18., 2008
08:57 pm - Agilitykisoissa Vellu starttasi Kirkkonummella agilitykisoissa eilen, Ritva Herrala tuomaroi ja MAXI 1-luokalle oli tarjolla yksi agirata. Heti tokalla esteellä sattui minulle tyhmä virhe ja jätin koiran selän taakse jolloin se tuli esteen ohi, siitä vitonen. Muu rata menikin sitten puhtaasti meiningillä ei tyyli vaan tulokset ;o) ja lopulta siistuloksena vitonen, aikaakin jäi 3,83 sekuntia. Yhtään nollatulosta ei tältä radalta saatu ja tällä vitosella Vellu sijoittui noin 30 koiran joukosta sijalle 7 mikä ei mielestäni ole ollenkaan hullummin :) 
|
toukokuu 11., 2008
05:52 pm - Tulostentäyteinen viikonloppu Vietimme viikonloppua ystäviemme Sadun ja Jounin luona Tampereella ja osallistuimme Vellun kanssa oikein urakalla harrastuksiin.
Lauantaina meillä oli toko-koe Pirkkalassa, jossa tuomarina Aino Juhantalo-Kakkola. Olemme selkeästi olleet treeneissämme oikeilla jäljillä, sillä Vellu oli tosi kivassa ja tasaisessa vireessä koko kisan ajan, ei kerännyt kierroksia missään vaiheessa ja muutenkin pysyi käsissä vallan mainiosti. Olen todella, todella tyytyväinen tähän edistykseen, vielä muutama kuukausi sitten lähdin kisoista suunnilleen tippa linssissä kun Vellu kävi aivan ylikierroksilla ja tuntui etten saa sitä asettumaan mitenkään. Oikeanlaiset treenimenetelmät ovat löytyneet ja tuottavat tulosta, olemme ainakin tällä hetkellä varsin tukevasti oikealla tiellä kohti SM:iä. Vellu sai hyviä pisteitä (8-10) kaikista liikkeistä ja lopputuloksena kasaan 281,5 p. eli reilun ykköstuloksen ja näillä pisteillä myös luokkavoiton :) Tosi hienoa, hyvä Vellu!
 Sunnuntaina puolestaan oli agiliitojen vuoro. Vellu oli ilmoitettu Tampereen Koiraurheilijoiden järjestämiin kisoihin, kahdelle agiradalle. Ensimmäinen rata meni alkuverryttelyksi ja ohjaus sen mukaista, tulos hylätty. Toinen rata sen sijaan suoritettiin ilman virheitä ja aikakin alittui, joten tuloksena nollarata ja aikaa jäi vielä 3,63 sekuntia ihanneajasta, sijoitus 4/26 :) Olipas varsin hieno suoritus Vellulta ja minultakin, rehellisesti sanottuna en ole kauheasti itseäni arvostanut ohjaajana agissa mutta kaikki on näköjään mahdollista ja eka kiinnitys kakkosiin on nyt saavutettu, vaikka ko. rata oli meidän kolmas virallinen ratamme kisaurallamme :)
 Muuten viikonloppu kului ulkoillen ja kauniista ilmasta nautiskellen, teimme Tampereella pitkän lenkin ja lopuksi koirat pääsivät uimaan, ai että ne nauttivat juostessaan vapaana ja polskutellessaan järvessä, nyt kotona kaikki koiramme makaavat lattialla väsyneinä viikonlopun touhuista!
|
toukokuu 4., 2008
07:30 pm - Uusia kuvia Vellun taisteluleikeistä muutama kuva päivitetty galleriaan, Vellun kuvia ja sekalaisia kuvia-kansiosta löytyy.
|
toukokuu 3., 2008
10:27 am Kesä tuli ja pappa tuunattu rantakuntoon ;) Kuvissa Eetu 12-v ja kesän 2008 muotikampaus..


|
toukokuu 1., 2008
05:46 pm - Agiräiskintää Heh, kuka mitenkin vapunpäivää viettää, minä vietin sitä Ojangossa agikentän reunalla viisi tuntia omaa vuoroa odottaessa..
Osallistuin Vellun kanssa siis epävirallisiin kisoihin, olin ilmoittanut Vellun vain kisaaviin, enkä mölleihin. No, kisailmoituksessa oli että aikaisintaan yhdeltä alkaa kisaavat, maxi-luokka alkoi sitten lopulta vähän ennen viittä. Osallistujia kun oli sen verran paljon, etenkin mineissä. Harmitti jälkeenpäin että en ilmoittanut Vellua myös mölleihin kun paikan päällä kuitenkin silloin jo olin kun mölliluokka alkoi. Koska odottelua tuli näin paljon kävi Vellu jo ihan tuhannen kierroksilla kun päästiin radalle ja roiski sitten menemään miten sattuu. Rata oli haastava ja pyöritystä oli jonkun verran, pidän itse mieluummin virtaavista radoista jotka etenevät enkä kaikista ärsyttävistä koukeroista, joihin eivät ohjaajan taitoni riitä ;) Hylkyhän meille tuli tietysti.
Mitä tästä opimme: vältä möllikisoja, joihin ei saa tarkkaa aikataulua ja ilmoita koira kaikille mahdollisille radoille kun kisapaikalle asti raahaudut :) Mieliala: blah
|
huhtikuu 27., 2008
06:11 pm - Kouvolan TOKO-koe ja Lahden KV-näyttely
Tänään olikin toiminnantäyteinen päivä. Aamulla kello soi liian aikaisin, eipä siinä auttanut kuin nousta ja alkaa valmistautumaan päivää varten. Roopella oli tiedossa Lahden KV-näyttely, jonne Roope lähti kasvattajansa Mirkan kanssa. Minä sen sijaan suunnistin Vellun kanssa Kouvolaan TOKO-kokeeseen.
Viime aikojen treenit ovat tehneet tehtävänsä ja Vellu oli paljon paremmassa iskussa kuin aikaisemmissa kisoissa ja tuloskin sen mukainen: EVL 1-tulos, 292 p. ja KP. Sijoitus 2/14. Eli kaikin puolin voin olla varsin tyytyväinen päivän suoritukseen ja vielä hopeasija suuressa EVL:ssä! Mukavaa :)
Roopella oli myös mennyt varsin kivasti Lahdessa, se oli valioluokassa kolmas ja lopulta paras uros neljä. Ei yhtään hullummin, kilpailua oli kuitenkin aika lailla. Kiitos Mirkalle kun otit Roopen mukaasi ja näin mahdollistit tämän näyttelykäynnin!
Lisäsin galleriaan Vellun kuviin uuden albumin "agikuvia" ja siellä on muutama otos eiliseltä päivältä Ojangosta kun oltiin treenaamassa. Mieliala: satisfied
|
huhtikuu 24., 2008
10:08 pm - Tanssitunnilla
Vellun kanssa alkoi tänään Marjaana Mäkelän pitämä koiratanssikurssi Espoossa. Harjoiteltiin muutamia temppuja, mm. "snurraamista" eli pyörähtämistä ympäri, peruuttelua, jalkojen välistä pujottelua yms. hauskaa. Vellu reppana oli aivan ihmeissään ja luuli kait minun tulleen hulluksi, rento koiratanssi kun "aavistuksen" eroaa säntillisestä toko-treenauksesta :) Mutta kivaa oli ja oltiin tosi "aivojumppaantuneita" tunnin treenien jälkeen, minäkään en ole mikään parkettien partaveitsi todellakaan :D. Näistä tempuista pitäisi sitten aikanaan koostaa tanssiesitys, jos niin pitkälle haluaa lajissa edetä. Mieliala: content
|
08:45 am - ONNEA EETU Eetu-papparainen täyttää tänään kunnioitettavat 12 vuotta! Onnea rakkaalle höppänäpapalle, joka kaikesta seniiliydestään huolimatta vielä toimii kohtuutiukkana laumanjohtajana, ajaa fasaaneita ja oravia takaa ja rähjää kaikille vastaantuleville koirille (ja välillä varmuuden vuoksi ihan tyhjälle kadullekin ;o)). Vuosia tuskin enää kovin montaa on Eetulla edessä, mutta nautimme jokaisesta hetkestä jonka vielä saamme papparaisen kanssa yhdessä viettää!
 kuvassa Eetu ulkoilemassa lähes 12-v iässä Mieliala: loved
|
huhtikuu 19., 2008
10:02 pm - Jyväskylä KV
Olin ilmoittanut molemmat pojat Jyväskylän KV-näyttelyyn. Lähdettiin ajelemaan perjantaina, kyydissä mukana Iina ja Ketsup-welshi. Yövyimme kaikki samassa hotellihuoneessa ja yö oli melko vähäuninen, kolmen uroksen egot eivät ihan meinanneet mahtua kahden hengen hotellihuoneeseen ;o) Mutta hengissä selvittiin kuitenkin.
Näyttelyssä olivat ensin vuorossa welshit. Tuomarina tällä kertaa Lisbeth Campbell Norjasta. Roope oli valioluokassa toinen ja tällä kertaa kisa loppui siihen, eli jatkosijoitusta ei enää tullut. Enkuilla oli tullut tuomarinmuutos, venäläisen tuomarin tilalle tuli ruotsalainen Karin Linde-Klerholm. Iloiseksi yllätyksekseni Vellu voitti valioluokan (4 koiraa) ja oli upeasti paras uros! Sai vielä CACIBInkin! Lopullinen sijoitus oli sitten VSP, mihin voi olla pelkästään tyytyväinen. Kotimatka sujuikin helposti tämän menestyksen ansiosta! Molemmat pojat saivat varsin asialliset arvostelut, joten reissua voitaneen pitää kaiken kaikkiaan varsin onnistuneena :) Tästä on hyvä aloittaa Vellun kanssa pieni näyttelytauko ja keskittyä hetkeksi tokoilun ihmeelliseen maailmaan :)
 Vellu PU1, CACIB VSP, kuva: Krista Illikainen
 ROP: Adamant's Dreams Are Free, VSP: Vellu, kuva: Krista Illikainen
Mieliala: excited
|
huhtikuu 14., 2008
02:23 pm - Jäljestystä ja uimista Ihanaa, talviloma alkoi ja ehtii puuhata kaikenlaista! Viikonloppua vietin Suur-Helsingin Spanielikerhon majalla Espoon Oittaalla MEJÄ-kurssin merkeissä. Ensin lauantaina käytiin teoriaa läpi ja vedettiin koirille noin 200 metrin jäljet seuraavan päivän jäljestystä varten. Lauantaina oli varsin hieno ja aurinkoinen kevätpäivä, joten mikäs sitä oli metsässä kulkiessa ja jälkiä vedellessä. Sunnuntai oli jäljestyspäivä. Vettä satoi kaatamalla heti aamusta ja satoi koko päivän pieniä taukoja lukuunottamatta. Minä tietysti lähdin matkaan ilman vaihtovaatteita (äärimmäisen järkevää...), mutta onneksi takki oli kuitenkin vedenpitävä, etten ihan läpimäräksi sentään kastunut.
Vellulle arvottiin jälki numero yksi, eli saatiin aloittaa. Olin mukana tekemässä tätä jälkeä, joten tiesin että se on kokonaan pellolla. Kaadoksi otin kotoa kestokanin, jonka sisällä oli dami. Laukauksensietotesti meni Vellun (ja muidenkin koirien) osalta hyvin, tuntui että Vellu ennemminkin innostui laukauksesta kuin säikähti sitä. Siinä vaiheessa rupesi kierrokset pojalla nousemaan kun meidän jäljen opas lähti viemään kestokania kaadolle ja kun odottelimme jäljen alussa vuoroa ja lähtölupaa, ei Vellu meinannut enää pysyä nahoissaan, vaan ihan suorastaan huusi ja vaati päästä jäljelle.
Itse jäljestys sujui Vellumaiseen tyyliin hyvinkin kiihkeästi ja rivakasti. Vellu teki melko laajaa hakua jäljen molemmin puolin, se on kuulemma tyypillistä ison uroksen hakua, näin minulle sanottiin. Makauksen Vellu merkkasi hienosti ja jatkoi siitä jäljestämistä. Hieman makauksen jälkeen Vellu teki kuulemma varsin tyypillisen tarkistuslenkin takaisin makaukselle ja siitä taas jatkettiin. Hieman ennen kaatoa otin Vellun lyhyemmälle narulle ja mentiin kaadolle vähän rauhallisemmin. Kaato kiinnosti, joskaan ei niinkään se kestokani vaan veri mitä sinne oli kaadettu. Vellu sai kaikenkaikkiaan varsin positiivista palautetta työskentelystään, joten alamme varmasti nyt harjoittelemaan jäljestystä ja tekemään pojalle avo-luokan jälkiä. Erityisen iloinen olin Vellun työskentelyinnosta ja motivoituneisuudesta tässäkin touhussa, jäljestys oli varsin rivakkaa ja itsevarmaa, eikä millään lailla puurtavaa. Mukava päivä ja antoisa kurssi ja sytytti kipinän uuteen lajiin!
Tänään maanantaina lähdettiin Sadun, Jounin, Nemon ja Topin kanssa Hyvinkäälle Aptus koirakylpylään. Meille oli sieltä allas varattuna, joten mitäpäs siinä muuta kuin uimalelut kassiin ja menoksi :) Meiltä mukana Roope ja Vellu. Ensin kaikille koirille opetettin altaaseen meno ja sieltä nouseminen rampin kautta ja äkkiäkös nämä sen oppivat. Vähän herätti ihmetystä pelastusliivit, jotka tähän harjoitukseen puettiin päälle. Mutta sitten liivit otettiin pois ja pojat pääsivät keskenään melskaamaan altaaseen ja kivaa oli! Puolen tunnin uintiaika meni tosi äkkiä, mutta hyvästä liikunnasta se touhu kävi sillä sen jälkeen koiruudet olivat varsin väsyneitä! Vellu tässä kerkesi jo tosin meressäkin pulahtamaan eilisiltana, päästin sen meidän lähirannassa vapaaksi kun siinä lenkkeiltiin enkä ehtinyt sanoa mitään kun se jo ryysi veteen ja ui siellä onnellisen näköisenä. Sen verran kylmää on merivesi vielä, että se uintireissu kyllä lopetettiin lyhyeen, mutta onpahan nyt Vellun talviturkki heitetty niin kylpylässä kuin jo meressäkin :) Mieliala: satisfied
|
huhtikuu 9., 2008
09:13 pm - Roopen jälkikasvua
Kiirettä pitelee, niin työelämässä kuin myös koiraharrastusrintamalla.. illat menee pitkälti tokoa treenaillessa, sillä SM-kisoihin ei ole enää kuin kaksi kuukautta. Mökki on varattu Oulusta jo aikapäiviä sitten, nyt täytyy vaan puristautua parhaaseen kisaiskuun :) Meillä on tässä ennen SM-kisoja vielä useampi toko-koe, testaillaan vähän meidän uusia treenimenetelmiä ja niiden toimivuutta kisatilanteissa. Seuraava näyttely on Jyväskylän KV reilun viikon päästä, sitä ennen käydään MEJÄ-kurssilla, kokeisiinkin on jo ilmoittauduttu, saa nähdä että päästäänkö. Agitreenitkin alkavat ja silläkin saralla todennäköisesti kisoissa taas näyttäydytään. Ja myös uusi aluevaltaus: koiratanssi astuu kuvioihin, ainakin yhden neljän kerran kurssin verran ;o)
Roopen jälkikasvua kokoontui pääsiäismaanantaina "pentutreffeille" isäukon ollessa Ruoveden näyttelyssä. Eivät nämä kyllä enää mitään pentuja ole, pojista on kasvanut hienoja isoja miehiä :) Tässä pojista kuvat, copyright Veera Innanen.
Ambassador "Aatu" 8 kk: 
Abracadabra "Masi" 8 kk: 
Abercrombie "Torsti" 8 kk:

Armstrong "Into": 
Mieliala: energetic
|
maaliskuu 30., 2008
06:55 pm - TOKO-koe Kirkkonummella Vellun kanssa käväistiin Kirkkonummella TOKO-kisoissa tänään. Viime aikojen treeneistä on selkeästi ollut apua kisojen turhan korkeaan viretilaan, muttei vieläkään tarpeeksi. Arvostelu oli erittäin tiukkaa, saimme kaikista liikkeistä kuitenkin pistetä, lopputuloksena 241,5 pistettä ja vahva kakkostulos. Tuomarina Ralf Björklund. Tässä vielä pisteet osa-alueittain:
Paikallaistuminen 10 p. Paikallamakuu 6p. Vellu meni maahan jonkun toisen rivissä olijan käskystä (eka kerta kun näin käy..) ja oli sitten kuulemma haistellut maata, en tiedä kuinka paljon todellisuudessa oli näin tehnyt. Seuraaminen 7 p. Mielestäni työskenteli aika hyvin, ei edistänyt ja piti kai kontaktiakin, vinkumista ei ollut niin paljon kuin yleensä, eli olin aika tyytyväinen. Idari 8 p. Vissiin vähän väljästä seuraamisesta lähti pisteitä, mun mielestä ok. Siirtyi hyvin seuraamisen lopetuspaikasta idariin kun muistin rauhoitella seuraamisen jälkeen ja vaatia sivulla kulkemista myös idariin. Luoksetulo 5,5 p. Vinkui kun jätin odottamaan ja seisominen vaati kaksi käskyä. Ruutu 8 p. Hieno ruutu, en tiedä mistä niuhotettiin nuo kaksi pistettä, merkkikin oli hieno! Ohjattu nouto 7,5 p. Oikea puoli piti hakea, hyvä merkki ja siitä hyvä nouto, puri kapulaa palauttaessaan josta uskon noiden pisteiden lähteneen. Hitsi kun ei tee tätä treeneissä, että pääsisin puuttumaan. Metallinoutoa 7,5 p. Hyppäsi hyvin, jäi haistelemaan maata kapulan kohdalla, on tehnyt tämän ennenkin kisoissa, sitten palautti, perusasento hidas ja vino, treeneissä on supernopea joten tämäkin on kisaongelma. Tunnari 7,5 p. Ekan kerran ikinä Vellu jostain syystä kääntyi mukana kun käännyin selin kapuloihin?!?!?! Kun käännyin takaisin, Vellu jäi taakseni, mutta varsinainen tunnarityöskentely kuitenkin hyvä. Mikä lie blackout sille tässä tullut. Kaukot 8 p. Hienot kaukot, yksi vaihto jumitti ja tarvitsi kaksi käskyä, muuten tosi hyvältä mielestäni näytti! Tästä jatketaan ja toivotaan että saadaan pikkuhiljaa vire kohdalleen, kuitenkin niin ettei tuo ihana motivoituneisuus katoaisi mihinkään, onkohan liikaa pyydetty? Mieliala: calm
|
maaliskuu 24., 2008
09:04 pm - Ruoveden ryhmänäyttely Olin ilmoittanut Ruoveden ryhmänäyttelyyn sekä Vellun että Roopen. Tuomarina piti olla Annaliisa Heikkinen, mutta oli vaihtunut Kirsti Louheen. Lähdimme aamulla aikaisin ajelemaan Ruovedelle Roopen kasvattajan Mirkan sekä Mannermaan Annan kanssa. Herätys oli aamulla klo 5 ja kun sääennuste vielä lupaili Ruovedelle -8 astetta pakkasta ja näyttely oli ulkonäyttely niin kyllä kerran jos toisenkin mietin että mitenköhän järkevä ihminen pääsiäismaanantaita viettäisi - ehkei ainakaan näin ;) No, me vietimme päivän vuoden ensimmäisessä ulkonäyttelyssä ja kannattihan se kaikesta eksoottisuudestaan huolimatta kuitenkin.
Vellu esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa, sai erinomaisen ja oli luokkansa paras ja ainoa koira. Paras uros-kilpailussa Vellu sijoittui neljänneksi, eikä tokoillut kehässä vaikka minä olinkin narun toisessa päässä. Roope oli ainoa erinomaisen saanut welshiuros, joten oli automaattisesti myös paras uros. Roope kaasutteli itsensä myös rotunsa parhaaksi koiraksi ja sehän tiesi meille pitkää päivää talvisessa kelissä!
Markku Santamäki otti ryhmän, Roope jaksoi mielestäni esiintyä kauniisti vielä ryhmäkehässäkin, mutta sijoitusta ei kuitenkaan tullut. Lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä ja kotona olin vihdoin klo 20! Eli sellainen kevyt 14 tunnin näyttelyreissu, josta vielä suurin osa ajasta vietettiin ulkona, aavistuksen väsytti sekä minua että koiria kun vihdoin päästiin kotiin.
Kiitos Mirkalle ja Annalle matkaseurasta!
ROP: Doniol Nosy Fellow VSP: Eastfarm's Imagination kuva: Anna Mannermaa  Vellu VAL ERI 1, PU4. Kuva: Tiina Lielahti Mieliala: happy
|
maaliskuu 22., 2008
03:06 pm - Pääsiäisliidot Oltiin tänään lähes 1,5 vuoden tauon jälkeen agikisoissa :) Vellu oli ensimmäistä kertaa ja Roope neljättä kertaa. Kisat pidettiin Helsingissä Purina Areenalla, olin ilmoittanut molemmat pojat vain hyppyradalle, mikä kyllä sitten harmitti jälkeenpäin etten agiradalle ilmoittanut, olin kuitenkin paikalla myös maxi 1-agiradan loppuun saakka. No, ehkä pitkän kisatauon jälkeen oli ihan hyvä aloittaa iisimmin :) Liitelyksi meidän esityksiä ei nyt tietty voi kutsua, kiitos kompuran ohjaajan, mutta kaikin puolin olin tyytyväinen että mentiin ja selvittiin kunnialla.
Vellu aloitti. Suunnittelin rataantutustumisessa että miten sitä ohjailen, mutta enpä kovinkaan monessa paikassa sitten niin näppärä ollutkaan mitä oli tarkoitus. Vellu pysyi hyvin käsissä, malttoi kuunnella ohjausta ja suoritti esteet hienosti. Kämmi kävi minulla radan puolivälissä aita-kepit-yhdistelmässä. Vellu hyppäsi aidan ja minun oli tarkoitus ohjata se siitä kepeille, mutta en liikkunut itse vaan seisoin suoraan aidan takana ja huusin "Vellu täällä" ilman mitään käsimerkkiä. No, Velluhan hyppäsi takaisin ja siitä hylky. Koko loppuradan (kuten myös alun) Vellu suoritti hienosti, joten hätä ei ole tämännäköinen. Uusia kisoja vaan katsomaan ja ohjaajalle tarkkuutta, niin eiköhän se siitä!
Sitten Roope. Onneksi oli parikymmentä koiraa Vellun ja Roopen suoritusvuorojen välissä, joten ehdin hyvin viedä Vellun autoon ja ottaa Roopen autosta. Roopen kanssa olin radalla taas liian hidas ja unohdin pitää koko ajan yhteyden siihen. Pari kertaa Roope käväisi moikkaamassa kehätoimitsijoita ja joku kielto vissiin tuli radalta tms. No, aikakin kyllä ylittyi ihanneajasta noiden töppäilyjen vuoksi, mtuta saldona kuitenkin tulos, 10 virhepistettä. Olen tyytyväinen että saatiin tulos, eikä hylkyjä kuten tähän asti.
Roope ja Vellu ovat tosi erilaisia ohjattavia. Vellun kanssa voin olla jokseenkin huolettomampi, tietysti on seurattava ja varmisteltava sitä oikeille esteille. Mutta Vellu irtoaa paremmin ja keskittyy paremmin, Roopen kanssa joutuu tekemään paljon enemmän töitä radalla. Jo siksikin olisin toivonut että järjestys olisi ollut toisin päin, eli että Roope ekana, nyt kun Vellu oli ekana otin Roopen paljon huolettomammin ja siitä kostautui nämä virheet. Mutta tästä jatketaan, nyt on Vellun agiura korkattu ja Roopenkin kisakirja kaivettu pölystä jälleen, joten eiköhän tässä kisoihin taas ilmoittauduta. Kiitos Iinalle seurasta ja neuvoista ja henkisestä tuesta! Mieliala: surprised
|
maaliskuu 16., 2008
08:00 pm - Ulkoilua Koiraharrastuksista on ollut muutaman viikonlopun mittainen tauko, joten olemme ehtineet ulkoilla ja puuhailla kaikenlaista. Viime torstaina alkoi toko-kurssi springereille, jossa toimin kouluttajana. Ihan mukavaa vaihtelua välillä kouluttaa toisia, siitäkin oppii itse paljon! Vellun kanssa on treenailtu tokoa, seuraavat kisat ovat kahden viikon kuluttua. Pääsiäisenä riittää toimintaa: lauantaina on agikisat lähes puolentoista vuoden kisatauon jälkeen (iik!) ja Vellun debyytti siinä lajissa, pääsiäismaanantaina puolestaan ajelemme Ruovedelle ryhmänäyttelyyn.
Tänään lähdimme juoksuttamaan koiria läheiselle pellolle ja saldona liuta valokuvia kotisivujemme kuvagalleriassa, kansiossa sekalaisia kuvia karvakuonoista :)
Että tällaista meille tänne, toivotaan tulosrikasta pääsiäistä ja mahdollisimman sujuvia agilityratoja ;) Mieliala: enthralled
|
maaliskuu 2., 2008
06:10 pm - Vellusta FIN MVA :)
Osallistuimme Valkealan ryhmänäyttelyyn molempien koirien voimin, Markku Santamäki tuomaroi sekä enkut että welshit. Ensin oli enkkujen vuoro. Vellu voitti avoimen luokan erinomaisella, itse asiassa vain neljä urosta sai erinomaisen, ja oli lopulta PU2. Koska voittajauros on jo mutovalio, sai Vellu 10. sertinsä, joka on se himoituin ja tavoitelluin valioserti. Toinen näyttely Vellulla tänä vuonna ja serti saatiin, loistohomma! Nyt herraa voidaan tituleerata hienosti FIN MVA FIN & EST TVA BH Vellu :o))


 Roopekin sai erinomaisen, oli valioluokassa toinen ja PU2.
Näyttelyn jälkeen ajeltiin Tampereelle Sadun ja Jounin luokse iltaa viettämään. Käytiin ensin Sadun, Topin ja Vellun kanssa Nokian hallilla treenaamassa agia ja tokoa ja saunan jälkeen kilisteltiin shampanjaa Vellun viimeaikaisten valiotitteleiden kunniaksi, joita on nyt putkahdellut tässä parin viikon välein ;)
Sunnuntaina käytiin Kangasalla kääntymässä toko-kokeessa näyttämässä kaikki mitä EI osata ;) Jäimme toisen kerran EVL:ssä ilman tulosta, pisteitä tuli joku 170 ja rapiat, ei ihme sillä kolme ns. isoa liikettä meni nollille, jihuu! No, kerrankos näitä sattuu, eikä tuo pieni lumesta innostuminen ja siitä aiheutunut sekoilu hillitse meidän valiojuhlia kuitenkaan :)
Myös jälkeläisrintamalta uutisia: Roopen tyttö Amanda eli kutsumanimeltään Jane (om. Veera Innanen) osallistui Kaapelitehtaan pentunäyttelyyn, josta tuloksena 2.KP. Siitä se lähtee :) 
Jane näyttelyssä, kuva: Veera Innanen
Mieliala: ditzy
|
helmikuu 26., 2008
11:33 am Heh, meidän Eetu-pappa on varsinainen vahtikoira :) Tultiin Roopen ja Vellun kanssa iltalenkiltä tässä yksi päivä, Eetu nukkui omassa pedissään. Vein pojat Eetun ohi kylppäriin pesulle, käppäiltiin siinä Jukan kanssa edestakaisin ja juteltiin kaikkea ja Eetu vaan nukkuu. Jukka jo tarkisti että hengittääkö se :D No, hengitti, mutta ei herännyt edes vaikka puhuteltiin sitä. Yritettiin sitä herätellä, että se lähtisi vielä iltapissalle. Lopulta käytettiin viimeinen keino saada se hereille: laitoin pienen namipalan sen nenän eteen, meni ehkä sekunti kun se oli täysin hereillä ja namipalakin oli kadonnut tuulensuojaan :D Aika pappa, ei turhaan stressaa, jos joku meille murtautuu niin siitä vaan, kunhan Eetun unia ei tule häiritsemään ;)
Oltiin kahden viikon tauon jälkeen agitreeneissä (enemmän treeniblogin puolella) ja oli ihan mukava taas olla. Silti kyllä jo odotellaan että päästään ulos treenaamaan, välillä tosin ollaan käytykin itsekseen treenailemassa. Noista mainitsemistani agikisoista sen verran, että saattaa olla jotta innostun Vellunkin ilmoittamaan sinne, se alkaa olla hyvinkin Roopen tasoa vaikka on vasta vuoden päivät agia harjoitellut.
Eipä tässä muuten ihmeempiä, tokon SM-kisoja odotellaan, niihin on aikaa vielä nelisen kuukautta, joskin kyllä viilattavaakin on. Tavoitehan on päästä kisaamaan sunnuntaina SM:stä, toivotaan että se tavoite täyttyy, olosuhteet noissa kisoissa ovat melko haastavat kuten arvokisoissa pitääkin olla, toivotaan myös että saadaan springerijoukkue kasaan, ihan hyvältä näyttää toistaiseksi.
Alan itse pitämään alo-avo-tasoisille sprinkuille kuuden kerran kurssia nyt maaliskuusta eteenpäin ja lisäksi koulutan sprinkkuja kesän springerileirillä. Ihan mukavaa vaihtelua sekin tähän omaan puurtamiseen, täytyy toivoa että kurssilaiset saavat treeneistäni mahdollisimman paljon irti! Mieliala: chipper
|
helmikuu 24., 2008
12:26 pm
Vapaa viikonloppu, niitäkin aina välillä tarvitaan. Lisäilin galleriaan joitakin kuvia sinne tänne, mm. Roopen näyttelykuvia, Vellun toko-kuvia ja joitain muitakin. Ensi viikonloppuna mennään Valkealan ryhmikseen ja sunnuntaina toko-kokeeseen, tokoa ollaan treenailtu taas ahkerasti kun flunssani on ruvennut helpottamaan. Agikisoihinkin vissiin olen taas menossa, pääsiäisen tienoilla on Hesassa kisat jonne on suunnitelmissa Roope ilmoittaa. Pakko kai sitä on kisatakin kun treenaa kerran, eihän niitä tuloksia kotiin kukaan tuo..vaikka mulle se kyllä agin suhteen sopisi paljon paremmin, että tuloksia vaan tulis kotona makaamalla, ei tarttis julkisesti nolata itseään kompuroimalla kisakentillä ;)) Mieliala: cranky
|
helmikuu 16., 2008
09:17 pm - Vellusta EST TVA!! Vietimme viikonloppua Virossa toko-kisojen merkeissä. Tänään järjestetyissä kisoissa Vellu voitti EVL:n, sai 270 pistettä kasaan ja sehän oikeuttaa ykköstulokseen ja Viron tottelevaisuusvalion arvoon!
Aloin suunnittelemaan reissua vuodenvaihteessa kun TVA-tittelin jälkeen rupesin kaipaamaan uusia haasteita tokon saralla. Asiat järjestyivätkin aika nopeasti ja lopulta sitten perjantaina starttasimme auton kohti satamaa ja laivalla yli Viroon. Laiva, jolla menimme oli Tallink Galaxy, koirat odottelivat 3,5 tuntia kestävän matkan autossa ja me vietimme iltaa abijoukkion seurassa, tämä risteily kun oli kuulemma abiristeily :) No, kieltämättä tuli hauskoja muistoja mieleen omalta abiristeilyltä silloin aikanaan kun sitä touhua nyt ikään kuin sivusta seurasi.
Tallinnassa suunnistimme kohti hotel Dzingeliä, vähän kesti lyhyt matka meillä kun navigaattori sekoili alussa, mutta lopulta päästiin perille, kello oli jo lähemmäs 23 kun oltiin hotellilla. Hotelli oli ihan siisti, mitä nyt käytävillä oli kauhea tupakansavu, tupakkalait kun eivät ole ihan meidän koti-Suomen luokkaa. Ainoa miinus oli se, että hotellin äänieristys oli ihan olematon ja aamyön tunteina valitettavasti jouduimme kuuntelemaan kuinka naapurihuoneen venäläispariskunta hmm.. nautti toisistaan.. uudestaan ja uudestaan ihan jonnekin aamuviiteen saakka, great ;o) Eli ihan superpirteinä ei herätty kellon soittoon seitsemän aikaan.
Olin sopinut tapaamisen minua näihin kisoihin opastaneen Svetan kanssa hotellin läheiselle bensa-asemalle, Sveta kun asui hotellin lähellä ja itse asiassa minulle tätä hotellia suosittelikin. Svetan perässä ajeltiin kisapaikalle, hevostallin maneesille, jossa oltiin hyvissä ajoin. EVL:ssä ei ollut kuin kolme koiraa, joten luokka oli ohitse melko nopeasti. Vellun pistemäärä riitti luokkavoittoon, saimme kaikenlaisia kivoja palkintoja ja lähdimme ajelemaan kohti Tallinnaa. Kisapaikalta oli noin puolen tunnin ajomatka Tallinnan keskustaan ja satamaan. Keskustassa ehdimme pari tuntia pyöriä ja sitten ei muuta kun auto laivaan ja kotia kohti.
Reissu oli raskas, mutta valtavan antoisa! Oli mukava käydä Viron puolella kisaamassa, tietysti jo näiden saavutettujen tulostenkin takia mutta myös näkemässä, että minkälaista touhu sillä puolella on. Ja hienosti kaikki sujuikin, järjestelyt pelasivat erinomaisen hyvin kaikin puolin, kaikki olivat ystävällisiä ja avuliaita, joten varsin mukava fiilis jäi reissusta kaikin puolin. Nyt on taas yksi etappi saavutettu tokossa, treenaus jatkuu ja seuraavat kisat kisataankin sitten taas kotimaan kamaralla! Mieliala: satisfied
|
helmikuu 9., 2008
03:20 pm - VUODEN 2007 TOKO-SPRINGERI Springerspanielit ry:n vuosikokouksessa meidän Vellu kruunattiin Vuoden TOKO-springeriksi :)) Pisteitä kisassa, johon kerättiin vuoden aikana neljän kisan tulokset, saatiin huikeat 48 kun maksimi on 50! On se Vellu vaan loistotapaus ja taitava! Hieno ja unohtumaton toko-vuosi 2007 on meillä takana, saas nähdä tuleeko yhtä huikeaa vuotta koskaan! Kaksi yhdistyksen toko-kiertopalkintoa, kolme koulutustunnusta ja TVA-titteli, ihan tässä hengästyttää kaikkea luetella! Ja kaikki alle 2-v iässä!
Jälleen kerran kiitos Tarjalle Vellusta ja kiitos Vellulle että olet olemassa ja aina innolla mukana kaikessa :)
kuvassa Vellu ja osa vuonna 2007 kertyneistä toko-palkinnoista Mieliala: high
|
|
|
|